lauantai 2. elokuuta 2014

Kotimekko ja päiväkotivaatetta

Elokuu. Viimeinen kesäkuukausi. Koulujen alut. Päiväkodin alku. Kesä loppuu. Syksy tulee. Apua! Tahdon jotain lämmintä laitettavaksi päälle jo ensimmäisenä aamuna, kun mittari näyttää alle kymmentä. Tai alle viittätoista. Itse asiassa, alle kahtakymmentä. Hyrrr. Vaikken kesällä villasukkia ruukaa pitää, niin eilen oli pakko kaivaa neulottua jalkaan kun paleli. Kesä, älä mene vielä! Juuri leikkelin poitsulle lyhythihaisia bodeja, ja likallekin valmistui juuri kesämekko. Täällä Suomen Mansesterissa ei uimaan uskalla mennä, mutta onneksi kesästä voi nauttia muutenkin. Kuten jäätelöä syöden. Ommellen. Kävelemällä paljain varpain nurmikossa ja hiekalla, niin että kesän loputtua jalkapohjat ovat kuin parkittua nahkaa.

***

Kaverin päällä nähty Verson puodin KOTImekko inspiroi kaavoittamaan oman melkein samanlaisen. Aika lailla alusta asti jouduin lähtemään liikenteeseen, vaikka sainkin kaverilta mittoja - skaalaus S-koosta L-kokoon ja omien mieltymysten mukaiset muokkaukset takasivat aikalailla oman kaavan, vaikka tutulta näyttääkin :) Jo pelkästään pituutta piti laittaa ja paljon, sillä tahdoin 180-senttiselle varrelleni jotain mitä voisi ehkä jopa pitää ilman housuja. Huppu on vuoritettu ja alavarat on tikattu peitetikkikoneella kauttaaltaan kiinni, jotta ikävältä lerpattavalta ja esiintunkevalta alavaravaikutelmalta vältyttäisiin. Kännykkä sujahtaa kaaritaskuun, ja pitkät hihat lämmittävät ranteita myös pyöräillessä. Eurokankaassa ei tietenkään ollut rengasvetoketjua, joten tavallinen takkiketju sai välttää. Olisi voinut olla pidempikin, mutta 75-senttinen oli pisin tätä sirompaa mallia. Hihoihinkin kokeilin jotain erilaista, ja tikkasin resorin tasona kiinni hihaan samalla kun tein päärmeen. Tuli aika hauska! Ylitin myös itseni kaavoittamalla rintamuotolaskoksen, ja vaikka se oli ihan tuskaa (koska kaavan pitää olla just eikä melkeen), niin kyllä kannatti. Vähän tästä tuli makkarankuori, mutta tarkoitus onkin karistaa reilu kymmenisen kiloa raskauskiloja vielä ;) Kankaana ihana Verson puodin Paratiisin puutarha -joustocollege.








Nanun karhut huutelivat päästä Ottobren 3/2014 Flycatcher-mekoksi. Koot alkoivat 110 sentistä, mutta äkkiäkös sen skaalasi 104 senttiin. Tiitukin suostui pistämään mekon päälle ja kuvattavaksi. Erityistä ihailua ja huokailua aiheuttivat kivat taskut, jonne voi piilottaa kaikki aarteet pikkulegoista kiviin ja männynkäpyihin.







Nyt sitten äkkiä ompelemaan ne lyhythihaiset 62-senttiset bodyt ennen kuin a) helteet menevät ohi tai b) Nuka kasvaa kokoon 68 cm.