maanantai 31. lokakuuta 2011

Avainkukkaro

Ostin Sinooperista 6-senttiset kukkaronleuat ja ajattelin sitten, että ne saa luvan toimia osana mun avaimien uutta kotia! Avaimet on roikkuneet jo kaksi vuotta häämatkalta Kreetalta ostetussa avaimenperässä, mutta nyt piti saada jotain söpömpää. Lammas-liivimekosta jäi sopivasti pala kangasta tähän projektiin. Tein kiinni vuoriin nauhan, johon saa sitten avaimet kiinni. Nepparikiinnitys takaa myös nopean avainten irroituksen, jos on tarvis. Kaavan räpelsin itse. Tykkään!




Sisustusta ja neulomista

Olen jo pitkän aikaa halunnut ommella olohuoneeseen uudet verhot ja siihen mätsäävät sisustustyynyt. Eurokankaasta löytyi ihanaa pellavakangasta, fuksianvärinen oli alle kympin metri, limenvihreä melkein 15 euroa metriltä... Mutta loppujen lopuksi olohuoneen uuden ilmeen hinnaksi tuli kuutisenkymppiä, mikä ei musta oo kovin paha hinta kuuden metrin kapasta ja kahdeksasta tyynynpäällisestä!

Mitään ohjetta tai kaavaa mulla nyt ei varsinaisesti ollut, verhot oli vaan neljä kertaa kankaanleveys ommeltuna pitkäksi verhoksi, korkeutta verholle tuli 60 senttiä miinus käänteet. Tyynyjä tein neljä molempia värejä.

Tää fuksia on kyllä tosi villi väri, mitä pimeämpi huone, sitä enemmän se näyttää viininpunaiselta, ja jos on oikein kirkasta, se on melkein pinkkiä! Tykkään! Kovastihan tuo pellava menee ryppyyn, mutta jos sen ottaa sillä asenteella, että "niin sen pitääkin"... ;)




Sitten oonkin neulonut jonkinverran, siskolle sain jouluksi tehtyä sukat, jotka on vain päättelyä vailla, ja puikoilla on nyt sit myös Purosta pipo itselle. Niistä kuvia sitten kun valmistuu...

Tänään sain viimein muuten sen Metsolan kangastilauksenkin, ja voi nam mitä kankaita! Mitähän kaikkea ihanaa niistä keksisi... :) Löysin Sinooperista parit kukkaronkehyksetkin, jos vaikka niitä sitten seuraavaksi?

tiistai 25. lokakuuta 2011

Arvontoja!

Taikutin arvontaan osallistuinin jakamalla napin facebookiin, ja tämän jaan tänne: Pompannappi arpoo!


perjantai 21. lokakuuta 2011

Turvakaukalovaate talveksi

Jotkut varmaan muistaakin sen turvakaukalovaatteen, jonka tein silloin joskus, ennen Tiitun syntymää. Sehän oli ihan semmoinen yksinkertainen, fleece-puuvilla, tarroilla kiinni oleva vaate. No, se oli ihan kiva ennenku tuli kylmät. Nyt piti tehdä sitten jotain järeämpää!

Tämä ohje osui silmiini blogista blogiin hyppiessäni, ja kävi kyllä tosi tuuri! Ohje löytyy Prinsessa pieni -nimisestä blogista, suosittelen! Muokkasin ohjetta kyllä aika paljon, ensinnäkin meidän kaukaloon sopivammaksi, vetskari vaihtui neppeihin, ja lisäksi ompelin kiristysnarun kujan tollein päällisen ja vuorin väliin sillein siististi. Sisus on anopin lahjoittamaa ohuenkoa tikkikangasta, päällinen käsityötieteelle lahjoitetusta fleecehuovasta, ja musta fleece on jostain fleecehousuista... Aluksi mietin, että tuleekohan tästä nyt sitten mitään, mutta lopputulos yllätti - siitä tuli parempi kuin kuvittelinkaan! Kivan simppeli, helppo avata esim. kaupassa olon ajaksi, mutta kuitenkin lämmin. Siksakkasin kolmipistevöille aukot niskan korkeudelle sekä pussin alaosaan ehkä kolmannen nepparin korkeudelle. Hyvin sopii kaukaloon!






Alareunaa tarkemmin


Alaosan vyönaukko

Päästiin me sit kokeilemaankin tätä. Tiitun ilme on lievästi sanoen "wtf" :D



torstai 20. lokakuuta 2011

Välillä jotain itsellekin

College-paitaa on tehnyt mieli jo pidemmän aikaa, mutta nyt sain sitten aikaiseksi sen hurautella. Eipä tähänlään kauaa mennyt, kun ei alkanut turhia kikkailla ;) College löytyi Eurokankaan palalaarista, resori Kangastukusta, ohje SK 11-12/2010, tosin helma about 30 cm pidempänä, ja resorit omien mittausten mukaan.




Potkuhousuhaalaria ja housua

Potkarit sain tehtyä aikalailla heti tuon edellisen postauksen jälkeen, ja sitten tuli semmoinen olo että vois sitä housutkin ommella. Tää velour on odottanutkin jo jonkin aikaa inspistä, ja koska siinä oli 10 senttiä liian vähän potkareihin, niin tein sit ihan housut. Velour on Royal-tuotteelta, ja resori Kangastukusta. Ihanan vihreää, nam! Tällä kertaa muistin tehdä reilun korkuisen vyötäröresorin, nyt tuo menee hyvin käännettynä, ja sit on kuitenkin kasvuvaraa. Kaava on sama tuttu SK:n kavennettu 68cm kaava, muistaakseni se 1/2008 numero.




Sitten ne potkarit! Tai haalarit, what ever :) Velour on Eurokankaasta, samaa kuin Jalkapallosetissä, ja resori on sitten Kangastukusta. Olalla valkoiset KAM-nepit, koko 68 (vaikka mallivaate olikin 70, mutta tais vähän pienentyä matkassa, nää kun oli sopivat (vähän väljät) Tiitulle, joka käyttää nyt 62/68 vaatteita).




Mitäs sitä sitten keksisi?

Arvontavoitto kotiutui!

Ette arvaakaan miten tuli hymy huulille, kun Vaapulan arvonnassa voittamani tilausmekko saapui! Annoin Mandalle aika vapaat kädet, ja odotukset kyllä ylittyivät! Ihanan siistiä jälkeä ja niiiin söpökin, että jos vaan päälle mahtuisi niin käyttäisin tätä itse... ;)

Tässä vielä kuvia, puuvillamekko koossa 74/80, tekijänä Manda Vaapulasta! Kiitos vielä tästä! :)

Edestä

Ihana kissa-applikaatio!

Jottei jäisi epäselväksi, kenen tekemä... ;)

...ja vielä takaa

***

Nyt mulla on ompelukoneen neulan alla potkuhousut, enää oikeastaan puuttuu viimeistelyt. Etsin vaikka kuinka kauan perinteisen hihattoman potkupuvun kaavaa, eikä mistään löytynyt! Ainakaan niistä lehdistä, joita omistin... Sitten viimein löysin Jokanaisen käsityökurssi - leikkaan ja ompelen -kansiosta yhden... mutta siinä oli KT- ja KE- saumat, ja mä halusin sivusaumallisen. Turhautumisen kasvaessa päätin että pöh, piirretään sitten itse! Malliksi vain ensimmäiset potkuhousut mitkä kaapista löytyi koossa 70cm, ja sitten piirtämään. Loppujen lopuksi tuo valmisvaatteesta kaavan piirtäminen oli ihan yltiöhelppoa, ja mietinkin, miksen ole tehnyt sitä ennen... No, nyt kuitenkin on kivat potkarit valmistumassa, kuhan tästä kerkiän...

muoks. Tajusin juuri, että eihän noita voi sanoa POTKUhousuiksi, kun niissä ei ole terää vaan resorit. Pöh. No, haalari sitten! :)

Sitten neulottuakin on tullut, siskolle on valmistumassa pinkit pitsisukat, jälleen Novitan sukkalehden mukaan. Otan sitten kuvia kun valmistuu, nyt on päästävä jo takas ompelemaan! :)

tiistai 18. lokakuuta 2011

Muraveinik

Eilen tuli semmoinen tunne, että Tiitu tarvii pipon. Alkaa olla jo sen verran kylmä, ettei ihan pelkällä kypäräpipolla pärjää, äitiyspakkausen pipo on tosi tylsä ja paksumpi talvimyssy on liian kuuma.

Surrurr, ja se on siinä! Kyseessä on siis Ottobre 4/2011 -lehdestä bongattu Muraveinik kam-neppikiinnityksellä. Tein vähän säätövaraa, eli naarasneppejä on kaksi vierekkäin. Jotenkin tuo tuntui kauhean kapealta, ja aika naftisti se meni Tiitun kaulan ympäri. Koko on 44 cm, mutta seuraavaan Muraveinikkiin teen kyllä pidemmät lipareet.

Kankaina on kangasvarastosta löytynyttä fleeceä sisällä sekä Kangastukusta ostettua pallotrikoota. Tykkään! Eikä Tiitukaan valittanut ;)



perjantai 14. lokakuuta 2011

Pukinkonttiin lämmikettä

Yleensä teen joululahjat sen verran viimetinkaan, että tänä vuonna päätin aloittaa tarpeeksi ajoissa joululahjojen neulomisen. Tässä nyt sitten ensimmäiset! Nämä sukat pääsevät lämmittämään äitini jalkoja. Ohjeen löysin Novitan tuoreesta sukkalehdestä, ohjeena L: Kärki auki -sukat. Tosin kylläkin kärki kiinni. Jotenkin ei tunnu loogiselta jättää neulomatta sukasta sitä osaa, jonka kuuluisi lämmittää jalan eniten palelevia osia, eli varpaita.. ;)

Lankana oli Novitan Nalle (btw, inhoan näitä 100g keriä, kun niistä ei riitä kunnon pitkävartisiin sukkiin enää, näihinkin riitti nippa nappa, vaikken tehnyt kovinkaan pitkää vartta), puikkoina 3-milliset bambut. Malli oli tosi helppo eikä näissä mennyt kovin kauaa tehdä. Musta vaan oli siistimpi toteuttaa kiilakavennukset yhden silmukan päässä kaksi nurin -raidasta, ettei siihen nurjan ja oikean rajalle jää semmoista tyhmää "hammastusta". Lisäksi jätin kaventamatta ihan niin kapeaksi kuin ohje käskee, koska tosiaan tein suljetun kärjen. Mallineuletta jatkoin loppuun asti, olisiko viimeinen palmikonkierto nyt jäänyt tekemättä, ettei kurista liikaa. Aloitin kavennukset kun oma pikkuvarpaani peittyi (mulla ja äidilla on samankokoinen jalka), ja sitten kavennuksia joka kerroksella.



maanantai 10. lokakuuta 2011

Nalle-takki

Tästä piti tulla possuhuppari, mutta rajalliset applikointitaitoni ja huonot värivalinnat saivat mut lopulta purkamaan koko kuvan ja pistämään sinne selkämykseen jotain ihan muuta. Sit en kuitenkaan laittanut sitä huppua, joten tästä tuli nyt Nalle-takki.

Nalle on leikattu mun lapsuudenaikaisesta tyynyliinasta, applikoitu ympyrän (joka on takkikankaan nurjaa puolta) keskelle ja siitä sitten takkiin.

Kaavat tähän löytyi muistaakseni Ottobren lehdestä numero 4/2011, Mighty Monkey oli ainakin kaavan nimi. Koko on 74cm, bambucollege on ostettu Eurokankaasta.

Tän olisi tietysti voinut silittää ennen kuvaamista, mutta laiskuus iski, pahoittelen :)






lauantai 8. lokakuuta 2011

Järjestystä ompelutarvikekaaokseen

Nyt on sitten kunnon boksi ja roskis myös. Roskiksesta nyt en ottanut kuvaa, ihan perus Orthexin muovinen roskis... Peittoaa taatusti pelkän muovipussin, joka löytyy milloin mistäkin!

Mutta nyt sitten siihen ompelutarvikekaaokseen. Ompelupöytä näytti vielä hetki sitten tältä; kaikki ylimääräinen oli pahvilaatikossa...


Nyt hommasin tämmöisen! Ylätasossa on irtolokero, ja ylätason alla on reilusti tilaa kaikelle sälälle.


Ylätaso

Ylätaso ilman irtolokeroa

Alataso

Sitten entinen ompelulaatikko (minne suurin osa ylläolevista tavaroista ei mahtunut) pääsi pikkutilpehöörilootaksi. Kas näin!


Ja nepeillä on edelleen hieno, peltinen, vähän monilokeroisemmaksi tuunattu teerasia.


Kyllä nyt kelpaa! :)

Perussukat

Tässä nyt nämä moneen kertaan "mainostetut" perussukat. Iskällä on synttärit tän kuun lopussa, ja jo monen vuoden ajan oon aina neulonut sukat. Mun kotikotihan on siis omakotitalo, jossa varpaita tuppaa helposti palelemaan... Eli sukkapari jos toinenkin on tullu neulottua...!


Nää on ihan huget, siis iskän kengänkoko on about 46-47, mutta paksuilla puikoilla ja paksulla langalla tulee nopeasti valmista! Lisäks raidoitan aina joko 5 tai 10 kerroksen raidat, jotta on helppo laskea, missä vaiheessa sukkaa ollaan ;) Tässä siis 4mm puikot ja Novitan 7 veljestä; varressa 50krs, kantapäässä 28krs, jalkaterässä 55krs ennen kavennuksia, jotka tehdään joka toisella kerroksella kunnes jäljellä on 8. Tosi helppoa! Tämä on siis juuri se koko ja malli, millä tehdyt sukat iskä haluaa vuosi toisensa jälkeen, ja mikäs siinä kun sukka istuu ja lämmittää!

Oon neulonut perussukkia niin paljon, että niitä ei jaksa kovin usein tehdä. Tuntuu jotenkin... langan tuhlaukselta! Posted Image huom huom, tuo on vain mun vinoutunut käsitykseni käsitöistä! Oon tehnyt niin kauan käsitöitä, että tylsistyn koko ajan vaan hankalampienkin mallien parissa!

Sukista ja ohjeista puheenollen, eilen tupsahti luukusta tuorein Novita ja ihanaakin ihanampi sukkaextra! Alkuun ajattelin taas kyynisesti ettei siellä ole kuin muutama variaatio perussukasta, mutta ei! Oli perussukkaakin, mutta myös tosi kauniita pitsi- ja palmikkosukkia, jotka ihan estetiikan puolesta pääsevät puikoille! Jouluksi kun teen vielä äidille ja kahdelle siskolle sukat, niin mikäs sen kivempaa kun ohjeet löytyy samasta lehdestä! Eli iso kiitos novitalaisille, kun tällä kertaa en joutunut manailemaan "liian helpoille" malleille... Minkäs sille voi kun itse on niin pro... hehheh. Posted Image No, ei, mutta kun on kunnianhimoinen niin sitten on!

Nyt olis tarkoitus tästä pikkuhiljaa lähteä kaupungille etsimään mulle ompelulaatikkoa, semmoista isoa, monilokeroista ja kätevää. Tällä hetkellä mulla on semmoinen ihan kätsy ompelulaatikko, mutta mun ompelupöydällä on myös kenkälaatikko, josta on tullut semmoinen "heitä kaikki ylimääräinen tähän, jottei se huku" -laatikko. Sieltä löytyvät ratkojat, lankapuolat, uudet saumurilangat odottamassa, nappeja, hakaneuloja, saksia, kangastusseja, ompelumerkkejä... Oho! Alkuun mietin, että joskos päällystäisi sen pahvilaatikon jollain kivalla kankaalla, mutta edelleen ois ongelmana lokeroiden puute. No, nyt vaan sitten etsimään! Sit mä haluaisin ihan oikean, pienen roskiksekin tuohon ompelupöydän viereen. Tällä hetkellä ompelujäte löytyy joko pienestä roskismuovipussista - tai lattialta...!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Kestoilu jatkuu

...tällä kertaa kyseessä ovat "äidin vaipat"... :D

Nämäkin kestositeet on olleet vaikka kuinka kauan valmiiksi leikattuina, mutta en vaan ollu saanu aikaiseksi niitä ommella. Sitten piti vielä leikata noita Piikkipalloisiakin muutama. Loppujen lopuksi sain aikaiseksi viisi yösidettä ja 14 päiväsidettä. Kummasti se skeptisyys näitäkin kohtaan karisee, kun saa käyttää näin söpöjä kuoseja... ;) Kaikki muut pul-kankaat on Eurokankaasta lukuunottamatta Piikkipalloja, joka on siis Kangastukusta.





Vaippaan se siistimpi taskuaukko

Teinpä tässä aamusella "aamupalaksi" yhden kestovaipan kaverille vastalahjaksi muutamasta vauvanvaatteesta, ja nyt sitten muistin kuvata sen taskuaukon teonkin! Tämä on siis ihan oma tyyli, ei mitenkään virallinen tai se ainoa oikea. Soveltaa saa, mutta jos miellyttää niin saa käyttää! Helppo kuin mikä, ei tule paksuja saumoja painamaan vauvaa, ja siistikin toki! ;)


1. Piirrä kaavan takaosaan taskuaukon halutun korkeuden kohdalle viiva ja leikkaa (tai taita) kaava sitä myöten. Itse sijoitan taskuaukon siivekkeiden puoliväliin tai hieman niiden alle. Tämäkin on ihan makuasia!

2. Sitten leikataan sisäpuolen kankaasta (oli se sitten coolmax, kuivaliina, polyestermokka tai mikä vaan) kaavan mukaiset osat. Lisää reilu saumanvara taskunsuulle, itsellä on yleensä 1-1,5 senttiä (normisti teen 0,5 cm saumanvaroilla, ompelen saumurilla).


3. Huolittele taskunsuulle tuleva reuna kummastakin kappaleesta. Itselläni on käytössä saumuri, mutta ompelukoneen siksak-ommelkin käy.


4. Neulaa kappaleet oikeat puolet vastakkain siten, että merkkaat taskuaukon reunat nuppineuloilla. Sijoita aukko siis keskelle, nuppineulat yhtä kaukana keskiviivasta. Tee aukosta halutun kokoinen, ei liian leveä, muttei liian kapeakaan, jotta imu (ja käsi!) mahtuvat aukosta helposti.


5. Ompele vaipan reunasta taskuaukon suulle saakka ompelukoneella, muista reilu saumanvara! Päättele langat joko solmulla tai edestakaisin ajelulla, jottei ommel purkaannu.


Nyt pitäisi näyttää tältä:

Edestä

Takaa

6. Avaa saumanvarat (ks. yllä oleva takaa-kuva). Ompele taskuaukon ympäri samalla kiinnittäen saumanvara taskuaukon reunoille. Voit ommella joko etu- tai takapuolelta, se on sinänsä ihan sama. Päättele langanpätkät.


Lopputuloksen pitäisi olla tällainen: suorakaiteen muotoinen ommel aukon ympäri.



Ompele sitten vaippa ihan normaalisti loppuun. Tarkista, että taskuaukkosauman saumanvara on auki myös siivekettä ommellessa!


Ja tadaa! Siisti ja helppo taskuaukonsuu on valmis! koska kangas on vain kaksinkerroin, ei tällä siistillä huolittelulla tingitä vauvan mukavuudesta ollenkaan! 


Tässä vielä valmis vaippakin, josta oli puhetta. Pul on jälleen Piikkipallo-kangasta, ja nyt sitten pistin mustat nepit ja mustat tarranauhatkin. Tikkasin oman merkkini nyt eteen, ja sitten silitin saumateipillä neulanreiät umpeen, jottei sieltä pääse sitten tihkumaan pissaa.


Semmoista tänäaamuna :)